Liikenteestä

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Teddy
Viestit: 377
Liittynyt: 03 Tammi 2017, 17:57
Paikkakunta: Kaakkois-Suomen idioottireservaatti

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Teddy »

lerppu kirjoitti:Suht samankokoisissa kylissä maailmalla (myös pienemmissä mutta isommissakin) olen törmännyt henkilöautolla liikkuvien kokoojina toimiviin parkkihalleihin, joista pääsee julkisen liikenteen kyytiin (mielellään vielä raideliikenteen, mutta usein on kyse enemmän kokoojaterminaaleista joissa bussikin käy kylässä). Tämä olisi oiva ratkaisu myös Helsinkiin. Ja jos ei kelpaa, niin katupysäköinnin vyöhykkeet kauas kantakaupungin ulkopuolelle, parkkimaksut sellaisiksi että tekee mieli ajaa sinne edullisemmin hinnoiteltuun parkkihalliin (+julkisen liikenteen lippuun). Mistäkö rahat? - Jos vaikka ei rakennettaisi pyörätunnelia ratapihan alle, niin voisi siitä aloittaa. Loput vaikka valtionosuuksista 319,3 miljoonaa euroa / vuosi, jos sieltä vähän nipistäisi itselle, kun parkkihalleja kumminkin käyttäisi voittopuolisesti muusta Suomesta tulevat.
Kuulostaa hyvältä, voi sitten lakata käymästä pääkaupungissa harvakseltaan ja olla käymättä ihan ikinä. :lol:
Operating at the speed of dark

sämpy
Viestit: 2564
Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
Car(s): Fiat 131 Supermirafiori 2000TC, Lancia Prisma Integrale -91
Paikkakunta: Renko

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja sämpy »

Suoraan omalta firmalta onkin kielletty asiakkaiden ottaminen pääkaupunkiseudulta, mutta alihankintana tuolla joutuu vielä koneita korjaamaan. Kaipaankin oikeastaan kunnon tekosyytä minkä takia kieltää niidenkin huoltokeikkojen tekeminen.

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Teddy kirjoitti:
lerppu kirjoitti:Suht samankokoisissa kylissä maailmalla (myös pienemmissä mutta isommissakin) olen törmännyt henkilöautolla liikkuvien kokoojina toimiviin parkkihalleihin, joista pääsee julkisen liikenteen kyytiin (mielellään vielä raideliikenteen, mutta usein on kyse enemmän kokoojaterminaaleista joissa bussikin käy kylässä). Tämä olisi oiva ratkaisu myös Helsinkiin. Ja jos ei kelpaa, niin katupysäköinnin vyöhykkeet kauas kantakaupungin ulkopuolelle, parkkimaksut sellaisiksi että tekee mieli ajaa sinne edullisemmin hinnoiteltuun parkkihalliin (+julkisen liikenteen lippuun). Mistäkö rahat? - Jos vaikka ei rakennettaisi pyörätunnelia ratapihan alle, niin voisi siitä aloittaa. Loput vaikka valtionosuuksista 319,3 miljoonaa euroa / vuosi, jos sieltä vähän nipistäisi itselle, kun parkkihalleja kumminkin käyttäisi voittopuolisesti muusta Suomesta tulevat.
Kuulostaa hyvältä, voi sitten lakata käymästä pääkaupungissa harvakseltaan ja olla käymättä ihan ikinä. :lol:
Pysäköitkö tosiaan ilmaiseksi viimeksi käydessäsi? Idean tarkoitus on auttaa työmatkalaisia, jotka kulkevat tänne säännöllisesti. Poistaa tungosta kaduilta. Kylään voi tulla kuten aina ennenkin - tänne mahtuu mainiosti (varsinkin jos työmatkalaisten autot on parkkihallissa Tikkurilassa)! Ajaa auton suoraan Forumin parkkiin (tms, tai sitten pysäköi kadulle). Siitä vain joutuu maksamaan, mutta entäpä sitten? Niin harvoin tapahtuva juttu, että ei haittaa. Ei itseä eikä muita. Säännöllinen liikkuminen on tämän asian pihvi, ei sattumanvarainen matkailu tai työkeikka.

Ja kyllä - jos menen ytimeen, menen autolla. Mikäli tiedossa ei ole kosteaa illanviettoa. Matkaa Stockan kellon alle on 6,5 km. Meillä on kaksi autoa. Bottaksen terveiset niille, joiden mielestä Helsingissä ei tarvitse autoa.

Avatar
Teddy
Viestit: 377
Liittynyt: 03 Tammi 2017, 17:57
Paikkakunta: Kaakkois-Suomen idioottireservaatti

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Teddy »

^ Itse asiassa tulkkasin tekstin alunperin niin päin, että tarkoittaisit viimeisen lauseen parkkihalleilla liityntäpysäköintiä. Seison korjattuna. Enivei, pysäköinti keskustassa on jo nykyisellään sen hintaista, että mieluummin on sinne eksymättä. Eli kuten sanottu, hyvältä kuulostaa.

Gasket kirjoitti:Mitä liikenteeseen tulee, niin viikonloppuna otin 128:n liikenteeseen ja suhailin sillä ympäriinsä...

Mittarilla asioidessa saa tietty nopeasti juttuseuraa ja kaupungilla parkkiksella tultiin siihen aika yhtä aikaa uudehkon X5:n kanssa. Perheen pikkupoika osoitteli fiiua ja pyyti isääkin katsomaan "miten makee auto ja hienot äänet". Perheen isä ei näyttänyt yhtä innostuneelta :lol:
Tämän sortin tapauksista saa toisinaan revittyä mukavasti hupia. Toissa kesänä Ristiinan Shellillä kylpyammetta tankatessani viereiselle mittarille kurvasi tuoreen näköinen A6 farkku. Ratin takaa noussut lippispää vahtasi vannaa herkeämättä kulmiensa alta, pelkäsin että nyrjäyttää pian silmänsä. Ovea avatessaan epäröi hetken ja vilkaisi pari kertaa minuun päin, vaikutti kuin olisi tehnyt mieli kysyä jotain, mutta mahdollisesti tämä olisi johtanut imagon menetykseen Olympiavolkkarin pelkääjän paikalla istuneen viileän blondin silmissä. :lol:
Viimeksi muokannut Teddy, 09 Huhti 2019, 15:56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Operating at the speed of dark

Avatar
Ciancarlo
Viestit: 1969
Liittynyt: 28 Loka 2004, 14:54
Car(s): La macchina: senza macchina...
La moto: Duca 1199S Panigale
Paikkakunta: Hki

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Ciancarlo »

Niin, eihän tässä pikkukaupungissa nimeltä Helsinki edes ole ruuhkia, vaan todellakin autojonoja, jotka johtuvat surkeasta ja liikennettä puurouttavasta "liikennesuunnittelusta".

Ruuhkamaksu ei ole mitään muuta kuin uusi vero. Mutta ei voi mitään, sieltä se tulee väkisinkin lähivuosina, mandaatti on jo annettu "ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä". (Niin kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä, my ass..)

Noh, enpä aio senkään takia yöuniani menettää :)

(Meilläkin on kaksi autoa ja kaksi prätkää ja matkaa Stokkan kellon alle noin 8 minuuttia ripeästi kävellen.)
Alfa Romeo - Una macchina vera dell'autista!

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Ciancarlo kirjoitti:ripeästi kävellen
Redundanttia. Kaupungissa ei laahusteta. :mrgreen:

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 11183
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): MINIMii V6
Paikkakunta: 13100

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

lerppu kirjoitti: Redundanttia. Kaupungissa ei laahusteta.
Varma rehupuntin merkki.

Toisaalta jo Gordon Sumner opetti, ettei herrasmies myöskään juokse. A gentleman will walk but never run.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Tuomas K
Viestit: 5545
Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
Car(s): Peugeot 607
Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Tuomas K »

lerppu kirjoitti:Stadin liikennesuunnittelu on harmillisesti ideologian ja lobbareiden hallussa, joten reaalimaailmaa on siihen sotkuun hankalaa tunkea väliin.
Näissä lausunnoissa usein tahtoo unohtua, että ei kenenkään näkemys ole mikään ideologioista vapaa naturalistinen totuus, eli se mitä pidät "reaalimaailmana" ei todennäköisesti ole yhtään sen reaalimpaa.

Avatar
nipaka
Viestit: 2072
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Tämä ajatus on ideologian, kiusanteon ja naurettavuuden välimaastossa.
https://www.verkkouutiset.fi/anni-sinne ... aan-tilaa/
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

lerppu kirjoitti:perkeleellisen kokoisia liityntäpysäköintihalleja järkevällä hinnalla isoimpiin HUBeihin.
Mielipiteesi on väärä ja tuomittava. Pääkaupunkiseudulla saa olla vain yksi vaihtoasema, Helsingin keskusta. Vaihtoehdoista keskustelu on kiellettyä. Tässä kohtaa jyllää ne kaupalliset edut eli poliitikkojen korvaan kuiskuttavat kiinteistösijoittajat, jotka varjelevat keskustan liikekiinteistöjensä arvoa. Työmatkaliikenteen on syytä kulkea keskustan kautta, joten näitä hankkeita (kuten metro) suositaan ja muita kampitetaan ja hidastetaan minkä voidaan.

Joten keskustatunneli on moneen kertaan julistettu hylätyksi ja haudatuksi, vaikka viimeisimmän tiedon mukaan se on taas noussut kummittelemaan. Onneksi sentään Kehä II -tyngän jatko on saatu pysymään haudassaan. Raidejokerin kanssa vetkuteltiin neljännesvuosisata ja nyt sitä aletaan tekemään jo täyteen rakennettuun ympäristöön, mikä nostaa kustannuksia hemmetisti + ruuhkahupiakin on luvassa koko rahan edestä.

Kun joukkoliikenne on suunniteltu palvelemaan idealismia ja sijoittajia, niin ei se kovin hyvin palvele asiakkaitaan, jotka nykyään haluaisivat enempi liikkua poikittaissuunnassa. Tämän voi päätellä vaikkapa siitä, että kaikkein vilkkain liikenneväylä on Kehä I eikä mikään sisääntuloväylistä. Poikittaisliikenteessä matka-ajat voivat olla tolkuttoman pitkiä. Esim. Tammisto – Kannelmäki, 7 km pyörätietä pitkin, 13 min autolla ja 45-60 min bussilla (2-3 vaihtoa). Tai ex duunikaverin kellottama Kannelmäki – Tapiola, mikä kuulemma kesti tunnin pintaan ruuhka-aikoina.

Jotain tarttis tehdä joukkoliikenteen kilpailukyvyn eteen ja sehän onnistuu kaupunkibulevardeilla ja tietulleilla. Vielä kun muistavat tehdä näistä bulevardeista sellaisia, ettei pysäkille pysähtyneen bussin ohi pääse, niin hyvä tulee.

Noista bulevardeista joku jo heitti laskelman, ettei tien välityskyky tipu, vaikka nopeus laskee kolmeen kymppiin tunnissa. Juuei, mutta matkaan kuluva aika venähtää kaikilla matkaajilla useamman minuutin ja PA kulutus ynnä pakokaasupäästöt kasvavat kovasti nopeuden hiipuessa alle 50. Vaan ei haittaa, kun moinen tarkoituksella unohdetaan ja keskitytään vain hyvin puoliin – rengasmelua ei näillä nopeuksilla synny riesaksi asti, joten bulevardin varret voidaan rakentaa täyteen asuintaloja. Päästöt ei haittaa, kun kaikki ajaa sähköautoilla 2030…. ettäs tiedätte!

Jossain lehdessä kuitattiinkin osuvasti, että Suomessa osataan suht hyvin arvioida infrahankkeiden kustannukset (paitsi Länsimetron ja Pisararadan kaltaisissa tapauksissa, missä ensin päätetään ja sitten fiksaillaan laskelmat päätöstä tukemaan), mutta kukaan ei piittaa välillisistä kustannuksista – etenkään työmaiden aiheuttamista työmatka-aikojen pidennyksistä, mitkä muualla maailmassa on tapana ottaa huomioon. Laajemmin ajateltuna pitäisi nuo päästöt ja matka-aikojen minimointi olla kaiken suunnittelun ohjenuorat. Silloin ”vaivaiset 3 min pidempi työmatka” kertaa 5000 matkalaista kertaa kaikki vuoden työpäivät = 100 000 hukkaan heitettyä tuntia vuodessa ei enää olisikaan täysin merkityksetön sivuseikka.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Paikalla
Avatar
mutt
Viestit: 5415
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mutt »

insinörtti kirjoitti:Työmatkaliikenteen on syytä kulkea keskustan kautta,
Ja mielellään kaiken muunkin liikenteen, päätellen siitä, että FinEstlinkin tunnelin päätä on kaavailtu Pasilaan. Kai siellä on sitten tilaakin vielä aika hyvin...
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^^Tuossa tyhjentävästi paljon totta. Ns. reaalimaailmaa - jota edustaa myös huoli omasta asumisesta sekä uuden asuinpaikan etsimisestä. Kun ikävimmässä kaavassa mitä Bulevardisoinnin ajatushautomosta on esiin tupsahtanut kotini päällä on kerrostalo... Siinä on toki henkilökohtaista värittymää omassa kannanotossa kun ikkunasta joutuu tihrustelemaan milloin puskutraktorit mahtaa rullata paikalle. Tämä siis kärjistäen. Vihreillä arvoilla tehdään ikuista toukokuuta ja sateettomia katuja joilla kulkee yksi futuristinen leiju-auto kun kaksi ihmistä puistonpenkillä juo mocha-lattea. Samalla kaupunki pakkolunastaa tontteja ja kerrostaloa pukkaa pientalojen tilalle. Ehkä. Tässä arvailua, mutta jos elää pahimman näkymän mukaan niin ei tule ikäviä yllätyksiä... - Huoli on todellinen vaikkakaan ei välttämättä realisoidu. Se mikä realisoituu on hurja motitus kun Tuusulanväylä alkaa kulkemaan takapihan läpi (ei ole arvaus vaan ajan kysymys). Tämä on nyt toinen kerta kun tulen muuttamaan De Grönan päätösten tieltä karkuun. En kiirehdi, mutta nytkin on keittiön pöydällä esitteet... Oon jo suunnitellut että jos aikajana osuu yhteen (alkaa näyttää että joutuisi karsimaan toisen auton) niin F34 ja Giulietta parin vuoden sisään Tonaleen! :mrgreen:

Pasilassa on oikeesti tilaa, Maaliikennekeskus odottaa transformaatiota Pohjois-Pasilaksi. Nyt se on iso hiekkakenttä, siihen voisi tunnelinsuun bygata. Ja aina on keskuspuisto, josta Vihreät jo halusi lohkaista useamman palan... Btw. Pohjois-Pasilan rakentaminen lisää julmetusti ruuhkaa Asesepän tiellä - johon Tuusulanväylä aiotaan ohjata. Uskomaton ajatus...

Avatar
Polforea
Viestit: 11124
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Polforea »

lerppu kirjoitti:Tämä on nyt toinen kerta kun tulen muuttamaan De Grönan päätösten tieltä karkuun.
Muuta jo sinäkin suosilla Suomen puolelle, niin De Grönaa on helpompi paeta omalta osalta.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Paikalla
Avatar
mutt
Viestit: 5415
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mutt »

Polforea kirjoitti:
lerppu kirjoitti:Tämä on nyt toinen kerta kun tulen muuttamaan De Grönan päätösten tieltä karkuun.
Muuta jo sinäkin suosilla Suomen puolelle, niin De Grönaa on helpompi paeta omalta osalta.
Seuraavaa hallitusta voi paeta vain Etelä-Helsinkiin.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

FinPat
Viestit: 7217
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Polforea kirjoitti:
lerppu kirjoitti:Tämä on nyt toinen kerta kun tulen muuttamaan De Grönan päätösten tieltä karkuun.
Muuta jo sinäkin suosilla Suomen puolelle, niin De Grönaa on helpompi paeta omalta osalta.
"The Green Hell" on saamassa uuden määritelmän?

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Nordschleife tarrat takaboxista pois ja Helsingin silhuettia tilalle

Paikalla
Avatar
mutt
Viestit: 5415
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mutt »

Taas on olleet yhteiskunnan resurssit hyötykäytössä.
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/ ... bfbf812169
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
alum
Viestit: 626
Liittynyt: 27 Tammi 2016, 16:27

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja alum »

^Minkä johtopäätöksen tästä voi tehdä? Onko peltipoliisi älykkäämpi vai tyhmempi kuin ihmispoliisi?

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

Tieto lisää tuskaa. Kävin ensin kuikuilmassa suunnitteilla olevan uljaan pikaraitiotien esitemateriaaleja. Reitin pituus 25 km ja matka hurautetaan päästä päähän tasan tunnissa. Huisia. Helsingin keskustassa raitiovaunujen suurimmaksi ongelmaksi on todettu hitaus, kun keskinopeus on vain 20 km/h, ja näin tämä sitten korjattiin, kun päästiin puhtaalta pöydältä suunnittelemaan.
:snipersmile:

Syytä hitauteen ei tarvitse kauaa etsiä. Esim. Leppävaaraan on pommitettu kilometrin matkalle 3 pysäkkiä Turun moottoritien ja vanhan Turuntien väliin. Pysäkkejä on 33 ja niistä pitäisi oikopäätä karsia kolmannes, että nopeuden saisi edes sinnepäin kilpailukykyiseksi henkilöauton kanssa. Nyt auto pyyhkäisee iltapäivän pahinta ruuhkahuippua lukuun ottamatta minkä tahansa siivun reitin varrella puolet lyhyemmässä ajassa.

Kuis muualla? Tampereella saatiin rakentaminen käyntiin 25 vuotta lyhyemmän pähkimisen jälkeen, pisimmän reitin (vajaa 20 km?) ajoaika päästä päähän 30 min. Mokomilla ei edes kaikkien hankkeiden budjetit pauku 50 % yli...
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
Isola
Viestit: 1957
Liittynyt: 16 Maalis 2012, 22:17
Car(s): Thesis, スバル ed una berlina a 4 porte
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Isola »

^Suoraan Raitiotieallianssin sivuilta: "Raitiovaunun liikennöinnin keskinopeus on 19–22 km/h"

Ja nyt insinörtti, sanoit jotakin hyvin vaarallista: "Nyt auto pyyhkäisee iltapäivän pahinta ruuhkahuippua lukuun ottamatta minkä tahansa siivun reitin varrella puolet lyhyemmässä ajassa." Tuo ongelmahan on helposti ratkaistu ns. Tampereen mallilla eli hidastamalla keinotekoisesti henkilöautoliikennettä. Pispalan valtatiellä nopeutettiin (muistaakseni jo joskus 1990-luvun lopulla) joukkoliikennettä. Tosiasiassa bussien läpiajoaika kylläkin hidastui, mutta muutosta pidettiin silti onnistuneena, koska henkilöautolla matka hidastui vielä enemmän.
Järkiautoilija. H4, I5 ja V8. Etu-, taka- ja neliveto. Puuttuu W2 ja yliveto.

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

^ 20 km/h on marssinopeus keskustassa / autoliikenteen seassa. Mutta vajaat 20 km puoleen tuntiin tarkoittaa, että jossain painellaan sitten reilusti suurempaa vauhtia ja pitkillä pysäkinväleillä. Saman pitäisi onnistua myös löyhästi Kehä I reittiä seuraavan raitiolinjan kanssa kaukana Helsingin keskustan ulkopuolella, mutta tässä on ilmeisesti tavoitteeksi riittänyt "kunhan nyt kävelyvauhtia nopeammin matka taittuu".

Ison moka on muniminen. Rakentaminen olisi ollut paljon helpompaa ajallaan tehtynä. Esim. tämä Leppävaara oli vielä 20 vuotta lähinnä peltoa, jolla pönötti väliaikaiseksi tarkoitettu automarketti (Leppävaaran Maximarket, joka purettiin 2003). Muuallakin on katuja levennelty ja taloja rakenneltu, jollon on syöty tila muulta liikenteeltä eroteltulta radalta. Lisäbonuksena pitää siirrellä katuhin kaivettuja kaapeleita ym. pois radan alta. Tämä oli ensimmäisistä kustannusarvioista unohtunut, muttei lisähintaa moisesta tullut kuin vaivaiset 80 miljoonaa. Lisäksi Viikin kampusaluella pitää väkertää suojauksia, ettei raitiovaunujen sähkö/magneettikentät häiritse mittalaitteita. Sähkökentäthän tunnetusti vaimenee niin vähän etäisyyden kasvaessa, ettei reitin siirto vaikkapa korttelia kauemmaksi ole toimiva ratkaisu :roll:

Jos yhtään lohduttaa, niin tämä autoliikenteen hidastus on tarjolla myös Helsinkiin kaupunkibulevardien muodossa ja myös uuden raitiolinjan rakentaminen tulee pistämään liikenteen totaalisesti sekaisin. Parhaillaan arvotaan, tehdäänkö työt kertarysäyksellä vai hiljaa hivuttaen.

Pari kollegaakin kerkisi jo avautumaan kulkuyhteyksistä uuteen ja uljaaseen Myllypuron kampukseen. Minä ihmettelin narinaa, kun kampus on Kehä I ja metroradan leikkauspisteessa. Jep jep, mutta parkkipaikkoja ei kuulemma ole ja julkisilla matka tuonne kestää Espoon länsiosista + länsi-Vantaalta tunnin, vähän ylikin, koska pitää koukata Helsingin keskustan kautta.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
Isola
Viestit: 1957
Liittynyt: 16 Maalis 2012, 22:17
Car(s): Thesis, スバル ed una berlina a 4 porte
Paikkakunta: Ylöjärvi

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Isola »

Kyllä tuo lukema on nimenomaan reitin keskinopeus. Mistä löysit tuon vajaa 20 km puoleen tuntiin?
Mitä budjettiin tulee, niin sitä en ole seurannut näin ei-tamperelaisena. Sen verran ovelia kuitenkin on oltu, että ilmoitettu budjetti ei sisällä mm. kalustoa. Rahaa siis palaa aika lailla enemmän kuin ekoista numeroista voisi kuvitella.
Järkiautoilija. H4, I5 ja V8. Etu-, taka- ja neliveto. Puuttuu W2 ja yliveto.

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

^Ajoajat selviävät mm. reittikartasta. Radan kokonaispituudeksi mainittu 23 km, josta osa menee TAYS/Kaupin kampuksen "oksaan". Jäisikö joku 17 km "päärataan", joka puoleen tuntiin pyyhkäistynä tekee keskariksi 34 km/h.
https://www.tampereenratikka.fi/

Aika loogiselta kuulostaisi keskustan konttaus 20 km/h, mutta sen ulkopuolella päästellään pidemmät pysäkinvälit lappu lattiassa (70 km/h), mikä kohentaa lukemat yli 30 näillä reiteillä.

Helsingistä löytyikin lisätieto, että keskustan alueella raitiovaunujen keskinopeus 15 km/h. 20 lie sitten keskinopeus koko nykyisellä rataverkolla. Henkilöautolla saa Helsingin keskustassa tahkottua keskariksi 25 km/h (omat mittaukset), kunhan ei sinne ruuhka-aikaan eksy. Keskustan ulkopuolella sitten jotain 45 luokkaa, enemmänkin, jos reitti osuu sopivasti kehätien suuntaisesti. Näitä lukemia vastaan sitten kilpaillaan 25 km/h pikaraitiovaunulla... :roll:

Edit: turhaa toistoa pois.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
JiiPee
Viestit: 2494
Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98
Paikkakunta: Helsinki

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja JiiPee »

Isola kirjoitti: Tosiasiassa bussien läpiajoaika kylläkin hidastui, mutta muutosta pidettiin silti onnistuneena, koska henkilöautolla matka hidastui vielä enemmän.
Aivan parasta lukemista torstai-iltaan :lol: :lol:

Avatar
Ciancarlo
Viestit: 1969
Liittynyt: 28 Loka 2004, 14:54
Car(s): La macchina: senza macchina...
La moto: Duca 1199S Panigale
Paikkakunta: Hki

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Ciancarlo »

^^kyllä se ratikkaliikenne saadaan nopeuden suhteen kilpailukykyiseksi autojen kanssa poistamalla autokaistoja ja puurouttamalla liikennettä, kuten tehdään esimerkiksi Lauttasaaren sillalla. Sinnetännemäen mukaan perusteet kaistojen poistamiselle on se, että saadaan varastopaikkoja lunta varten. Toinen hyvä esimerkki liikenteen haittaamisesta on kieltää autoilu Hämeentiellä, joka on ollut vuosikymmeniä yksi Helsingin pääväylistä.

Ihme touhua perkele.

Sorry pieni avautuminen, mutta en vain ymmärrä tätä autoilijoiden ja veronmaksajien kriminalisointia ja kiusantekoa.
Alfa Romeo - Una macchina vera dell'autista!

insinörtti
Viestit: 2624
Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
Car(s): pikaladattava hybridi
Paikkakunta: Vantaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja insinörtti »

Ciancarlo kirjoitti: en vain ymmärrä tätä autoilijoiden ja veronmaksajien kriminalisointia ja kiusantekoa.
Tuossahan se syy on yllä. Uudetkin joukkoliikennehankkeet ryssitään ja sitten on pakko hidastaa henkilöautoja, jotta kilpailukyky säilysi.

Kuvioon kuuluu, ettei mielipiteesi kiinnosta, jos et käytä joukkoliikennettä. Tässähän oli jokin aika sitten joukkoliikenteen käyttäjille suunnattu kysely aiheesta "mitä reittejä käytät". Niin. Kysely osui vain niille, joita nykyinen reittivalikoima sattui miellyttämään. Sehän ei ole teknisesti mahdollista kysyä kaikilta PKS asukkailta, että missä asutte ja missä haluatte säännölllisesti rampata, minkä jälkeen arvottaisiin reitistö palvelemaan enemmistön tarpeita.

Tuo raidejokerin hitauskin haisee siltä kuin tahtipuikkoa olisi perinteiseen tapaan päästetty heiluttamaan kiinteistönomistajat. Joka kauppakeskuksen yms. pääoven eteen on pitänyt oma pysäkki saada = liikaa stoppeja. Lisäksi tämä sopii taas siihen perinteiseen tyyliin, jossa "kaikki tiet vievät keskustaan" eli vesitetään/hidastetaan kaikkia matkareittejä, joihin ei sisälly pakollinen koukkaus keskustan kautta.

Metron keskari n. 45 ja kehäradan junilla vajaat 50, mitkä kestävät vertailun henkilöautoon. Jotain tämän suuntaista olisi pikaraitiotieltäkin pitänyt edellyttää.
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Hämeentien blokkaamisen seurauksena on syntynyt mielenkiintoinen liikennekäärme joka kiemurtelee Asesepätietä Veturitielle ja sieltä Itä-Pasilaan hajaantumaan, yllättävän suuri osa Teollisuuskadulle. Anywho - Metsälästä ei meinaa päästä ulos. Tässä sitä arjen konkretiaa ilmastohybriksen hutilyönneistä... Tärkeä ja vakava asia pilataan keskittymällä halpoihin poliittisiin pisteisiin ja vastakkainasetteluun.

Avatar
Ciancarlo
Viestit: 1969
Liittynyt: 28 Loka 2004, 14:54
Car(s): La macchina: senza macchina...
La moto: Duca 1199S Panigale
Paikkakunta: Hki

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Ciancarlo »

lerppu kirjoitti:Hämeentien blokkaamisen seurauksena on syntynyt mielenkiintoinen liikennekäärme joka kiemurtelee Asesepätietä Veturitielle ja sieltä Itä-Pasilaan hajaantumaan, yllättävän suuri osa Teollisuuskadulle. Anywho - Metsälästä ei meinaa päästä ulos. Tässä sitä arjen konkretiaa ilmastohybriksen hutilyönneistä... Tärkeä ja vakava asia pilataan keskittymällä halpoihin poliittisiin pisteisiin ja vastakkainasetteluun.
Äläpä muuta virka. Näin on saatu lisää ruuhkia ja lisää päästöjä aikaiseksi. Seuraavaksi varmaan poistetaan ajokaistoja juuri noilta yllämainituilta teiltä. Tämä vihreiden ajama liikenneperseily menee täysin yli terveen järjen.
Alfa Romeo - Una macchina vera dell'autista!

Avatar
lerppu
Viestit: 5830
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Stelvio Super ’18 & BMW 225xe ’19 Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS + 31 vääränmerkkistä exää
Paikkakunta: Metsälä

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja lerppu »

^Lumen varastointia varten Asesepäntieltä ja Veturitieltä yksi kaista pois! Jäljelle jäänyt kaista vaihtaa kellonlyömällä yksisuuntaisuutta, raskas liikenne eritahtiin henkilöautojen kanssa. :mrgreen:

Avatar
Polforea
Viestit: 11124
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
159 Berlina
33 P4
348TB
350i DHC
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Polforea »

lerppu kirjoitti:^Lumen varastointia varten Asesepäntieltä ja Veturitieltä yksi kaista pois! Jäljelle jäänyt kaista vaihtaa kellonlyömällä yksisuuntaisuutta, raskas liikenne eritahtiin henkilöautojen kanssa. :mrgreen:
Tämä siis kesällä. Talvella sen voi varata auringonottajille.
Tekemällä mitä haluaa oppii tekemään mitä haluaa.

Kertsu
Viestit: 891
Liittynyt: 25 Huhti 2015, 15:48
Paikkakunta: Kuopio

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Kertsu »

Kuopiossakin keskustan alueella alettu tekemään autoilua hankalaksi. Eikä voi syyttää Vihreitä kun ei niillä ole täällä mitään valtaa.

FinPat
Viestit: 7217
Liittynyt: 18 Marras 2017, 12:11

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja FinPat »

Kuten varmasti moni muukin täällä olen ollut projektimanagementin kanssa tekemissä vuosien saatossa. Sen kokemuksen pohjalta en usko salaliittoihin, edes "vihervasemmistolaisiin" sellaisiin. Sen sijaan aligned incentives with massive incompetence -malli on uskottava.

Liikennejärjestelyiden toimimattomuus, varsinkin yksityisautoilijoiden kannalta, johtunee pitkälti siitä että liikennesuunnittelijat, kaupunkien päättäjät asuvat kävelymatkan päässä toimipisteestään ja elävät tukevasti citykanikuplassa jossa varsinkin kehyskuntalaiset ovat suorastaan riesa heidän wannabe metropolilleen. Siis oli kyseessä pieni itä-suomalainen kalastajakylä tai järven rannalla oleva maakuntakeskus.

Avatar
Teddy
Viestit: 377
Liittynyt: 03 Tammi 2017, 17:57
Paikkakunta: Kaakkois-Suomen idioottireservaatti

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Teddy »

FinPat kirjoitti:Kuten varmasti moni muukin täällä olen ollut projektimanagementin kanssa tekemissä vuosien saatossa. Sen kokemuksen pohjalta en usko salaliittoihin, edes "vihervasemmistolaisiin" sellaisiin. Sen sijaan aligned incentives with massive incompetence -malli on uskottava.

Liikennejärjestelyiden toimimattomuus, varsinkin yksityisautoilijoiden kannalta, johtunee pitkälti siitä että liikennesuunnittelijat, kaupunkien päättäjät asuvat kävelymatkan päässä toimipisteestään ja elävät tukevasti citykanikuplassa jossa varsinkin kehyskuntalaiset ovat suorastaan riesa heidän wannabe metropolilleen. Siis oli kyseessä pieni itä-suomalainen kalastajakylä tai järven rannalla oleva maakuntakeskus.
Joo, Lappeenrannan "ydinkeskusta" alkaa olla aika död, nyt kun entisen ns. Cityn parkkipaikan ja Valtakadun paikalle tyrkätty viehättävä Marian aukio on valmis ja rumat autot sekä niiden myötä vilkas liike-elämä saatu siivottua sivummalle.
Operating at the speed of dark

Avatar
S_A
Viestit: 1982
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 17:17
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja S_A »

Ah ihanat motoristit on taas heränny talviunilta. Tänään useampi kappale ajeli 30kmh kulkevan autoletkan välissä ihan pokkana. Se on sellanen kiva pieni tempaus aina tehdä. Jono lähtee valoista niin lataat siitä välistä jollain KOtarilla urku tiskissä. Kahen auton välistä.

Nää ei ilmeisesti tosiaan tajua sitä, että henki menee. Ketään ei jää itkemään, etenkään se toinen osapuoli ei kamalasti voivottele, jos ihan itse omalla tyhmyydellä ittenne telotte tai tapatte. Harmi vaan, että se toinen osapuoli joutuu teidän tekemisiä setvimään sitten puolisen vuotta.

Henk.koht minä en tätä jonon välissä ajamista ymmärrä. Riskit kaikkeen on 1000%, siinä ei ole mitään selitettävää, viitottavaa tai pään pudisteluita, jos siitä joku kommentoi. IHan itse ajatte, ihan itse rikotte sääntöjä. Ihan itse vaarannatte itsenne ja sivullisen auton pellit ja sivullisen päivän pilaatte takuulla pitkäksi aikaa kun siinä kolahtaa.

Ylimielistä pskaa, joka on aika usein näkyy tilastoissa kuolemana. Että teillä on 130hv pellin alla, kerkeette ja pääsette joka paikasta ennen muita. Mutta mietitttekö te ikinä kun te ajatte jonon välissä ja puikkelehditte, että ONKO TEITÄ EES NÄHTY?! Tietääkö esim. 2-5 autoa eteenpäin olevassa autossa oleva Rouva sitä, että te teettte mitä teitä huvittaa ja ajatte miten teitä huvittaa kahden auton välissä 30-40kmh kulkevassa jonossa?
KÄykö niiku ikinä mielessä, että onko teitä ees nähty?

Kun tuntuu, että kaikista mahdottomimmat idiootti tempaukset on mahdollisia osalla näistä motoristeista. Ei tartte mitään insinööriä selittämään, että mitä siinä käy kun kolahtaa. Ihan itse ajatte, älkää sitte itkekö kavereitanne tai omaa kohtaloanne teho-osastolla ja tulevaa pyörätuolia, jos teidän asenne liikenteeseen on prätkän selässä se, että te teette mitä teitä huvittaa ja muiden turvallisuudella tai olemassa ololla ei ole mitään merkitystä.

Minä en viittisi omaa kesääni teidän kaltaisten idioottieen takia pilata setvimällä sitä oikeudessa. Get a Brains...!

PS: Juvanmalmilla voi käydä kattomassa sitä tolppaa, joka vei 21v miehen hengen hiljattain. Kannattaako se sikailu oikeasti? Ne kynttilät oli aika koskettavia katsella siinä pysäkillä ollessa viikko takaperin.....
- GTR 24 Heures Du Mans Winners 1995 -

http://samiaal.kuvat.fi/kuvat/

Avatar
nipaka
Viestit: 2072
Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
Car(s): Fiat Punto Dynamic 1.2
Joitain takapotku Fiateja
Ex:Italiaanoja ja joitain volkkareita.
Paikkakunta: Askola

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja nipaka »

Pitkälti allekirjoitan edellisen.
Lisätään vielä muoviluodin ulvonta kesäiltaisin, kun pidemmän asfalttisuoran varressa asun. :fist:
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.

Avatar
S_A
Viestit: 1982
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 17:17
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja S_A »

nipaka kirjoitti:Pitkälti allekirjoitan edellisen.
Lisätään vielä muoviluodin ulvonta kesäiltaisin, kun pidemmän asfalttisuoran varressa asun. :fist:
No joo minä en vaan pysty ymmärtämään tota asenneta. Ei näille tartte selittää, että sinua sattuu tai kuolet jos menee hieno manööveri vtuiksi. Kyllä ne sen tietää. En vaan käsitä, että miten voi olla tollanen asenne. Että kaikista urpoimmat tempaukset tehdään ja sitte vielä aletaan protestomaan ku joku tulee sanomaan jotain. Yleensäkin se asenne, muita kohtaan. Tehdään mitä halutaan ja sitte ei kuitenkaan siedetä erimielisyyttä. Aletaan huitomaan prätkän selästä ja jarrutellaan tai jotain. Ihan itse ajavat. Ihan itse kyllä jokainen näistä aaseista tietää mitä ne tekee. Mikä on laki ja mikä ei ole laillista. Harmi vaan, että yleensä pyörätuoli on se kapistus mihin osa näistä päätyy, helpommalla pääsevät pääsee mullan alle.
- GTR 24 Heures Du Mans Winners 1995 -

http://samiaal.kuvat.fi/kuvat/

Avatar
Jiitee
Viestit: 4284
Liittynyt: 11 Loka 2011, 17:29
Car(s): 916- Spider 2.0 Twin Spark ’96, e-Cinquecento ´21 sekä koreealaine suvi larattava hyprit. Projektina VW Typ1 1964 DeLuxe.

ex-Giulia 2,0 TB ´17, 81' Giulietta 2.0 TC , ´03 FL 156 SW JTDMjet 16
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Jiitee »

^ jos kaistapujottelu tehdään maltilla ja hiljaisilla nopeuksilla niin
ei se ruuhkassa ihan pöllömpää ole, vrt. http://www.bajahill.net/2014/11/kaistap ... ralla.html

Asenne tosin pitää olla motoristillakin kunnossa, yhteispeliä liikenne on.
Kuva
Alfauros-kianaaras
Air-cooled VW´s are cool too

Avatar
Pujazuba
Viestit: 2324
Liittynyt: 06 Helmi 2011, 13:36
Car(s): Giulia 2.2 JTD
Ex:
Giulietta JTDm2
156 JTS
146 TS

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Pujazuba »

Kaistapujottelu on monessa maassa osa moottoripyöräilyä eikä sitä katsota olevan yhtään ihmeellisempi asia kuin kaistallaan oleva auto.
Itse sanoisin että kun on pitkä paikallaan seisova letka autoja ja motoristi harrastaa kaistapujottelua järkevällä nopeudella, asia on täysin ok ja autoilijana yritän antaa hieman paremmin tilaa jos ehdin.
Toisaalta kun liikenne menee eteenpäin ja siitä huolimatta motoristi vetää autojen välistä n. 40 km/t yli nopeusrajan niin hän on urpo joka vaarantaa muita tiellä olevia tuskin tarpeeksi kannattavasta syystä.
Joillekin kaksipyöräisellä liikkuminen on kannattavaa juuri sen takia että ruuhkassa istuminen ei ole vaihtoehto. Moni liikenteessä kuitenkin käyttäytyy tyyliin...jos toinen pääsee eteenpäin se on multa pois. Tuo on naurettava ajatustapa sekä liikenteessä että muilla alueilla.
Kuva

Avatar
dnapekko
Viestit: 549
Liittynyt: 10 Helmi 2017, 15:02
Car(s): 147 2,0 TS; Thesis 3,2 -03; ex 156 SW JTS 2,0, ex Brera 3,2 -06

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja dnapekko »

Pujazuba kirjoitti:Kaistapujottelu on monessa maassa osa moottoripyöräilyä eikä sitä katsota olevan yhtään ihmeellisempi asia kuin kaistallaan oleva auto.
Itse sanoisin että kun on pitkä paikallaan seisova letka autoja ja motoristi harrastaa kaistapujottelua järkevällä nopeudella, asia on täysin ok ja autoilijana yritän antaa hieman paremmin tilaa jos ehdin.
Toisaalta kun liikenne menee eteenpäin ja siitä huolimatta motoristi vetää autojen välistä n. 40 km/t yli nopeusrajan niin hän on urpo joka vaarantaa muita tiellä olevia tuskin tarpeeksi kannattavasta syystä.
Joillekin kaksipyöräisellä liikkuminen on kannattavaa juuri sen takia että ruuhkassa istuminen ei ole vaihtoehto. Moni liikenteessä kuitenkin käyttäytyy tyyliin...jos toinen pääsee eteenpäin se on multa pois. Tuo on naurettava ajatustapa sekä liikenteessä että muilla alueilla.
Jouduin muutaman kerran työmatkoilla Pariisin kehätielle, ja siellä tuo splittaus oli kehitetty huippuunsa: prätkät ja skootterimiehet puku päällä vetävät yli kahdeksaakymppiä liikkuvien jonojen välistä ihan kohtalaisella nopeuserolla. Keskimmäisilä kaistoill aajaessa sa olla tosi tarkkana, kun ei koskaan tiennyt, miltä puolen seuraava ohittaja tulee.
Itselläkin tulee mieleen, etteikö edes niissä valoissa olevissa jonoissa voisi hiljalleen mennä keulille jonojen välistä, ja poistua sitten reippaasti. Joissain maissa keulille jätetään tila kaksipyöräisille, jotka kuitenkin ovat nopeampia lähtijöitä. Toistaiseksi olen kotimaassa pysynyt kiltisti jonossa, ettei riemu repeä.
Pekka Kajaanista
Chevyt Corvair-61 + Vega-74
Hondat VF1000F2 + V65 Sabre-85
Aprilia RST Futura 2001

Avatar
Teddy
Viestit: 377
Liittynyt: 03 Tammi 2017, 17:57
Paikkakunta: Kaakkois-Suomen idioottireservaatti

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Teddy »

Niin no mikäs siinä, jos tuntuu siltä että kaistojen välissä suhailu, ripeän kaistanvaihtajan kylkeen kopsahtaminen ja loppuelämän viettäminen pyörätuolissa tuntuvat hyviltä ideoilta. Kaista kulkee siinä viivojen välissä, ei viivan päällä. Ja kyllä vain; omistan myös moottoripyörän, toisinaan jopa ajan sillä. Ei tulisi mieleenikään lähteä pujottelemaan kaistojen välissä.
Operating at the speed of dark

Paikalla
Avatar
mutt
Viestit: 5415
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mutt »

Espanjassahan tuota näki. Siis niin, että liikenteen pysähtyessä liikennevaloihin, ajeli kaksipyöräiset jonojen välistä keulille. Eivät siis silloin, kun liikennevirta oli liikkeellä. En minä siinä mitään ongelmaa kokenut.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Jarsan
Viestit: 2490
Liittynyt: 04 Helmi 2010, 14:30
Paikkakunta: Varsinais-Suomi

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Jarsan »

^ Komppaan. Muuallakin etelämmässä euroopassa tuota tavannut, eikä ole kyllä haitannut omaa elämää yhtään. Poistuvat kuitenkin sieltä keulalta ripeämmin kuin kansanautoilija, eikä ole keltään pois.

Tai ehkä se kuitenkin on vaan illuusiota, kun itse suhaa 'ei niin tutuilla alueilla', niin on kunnioittavampi ja suvaitsevampi muita tienkäyttäjiä kohtaan..?

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

Espanjassa (Malagan seudulla) erikseen viittoivat autoilijat menemään välistä kun empi skootterin selässä noin tehdä. Tilanne oli sellainen kävelyvauhtia etenevä ruuhka.

sämpy
Viestit: 2564
Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
Car(s): Fiat 131 Supermirafiori 2000TC, Lancia Prisma Integrale -91
Paikkakunta: Renko

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja sämpy »

Vääksyssä mobilisiti-illassa olen ohitellut nätisti keskustan seisovaa jonoa ja saanut kuulla autoilijoilta perkeleitä.

evvk.

Ei ole tarkoitus vaihtaa nahkarotsia pinkkiin tekotuotetakkiin ja koristaa sitä heijastinliivilläkään. 70-luvun MR pyörällä pitää ajaa aikakauden mukaisesti. Eli varmaan keula pystyssä kaikista ohi.

Avatar
S_A
Viestit: 1982
Liittynyt: 20 Huhti 2011, 17:17
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja S_A »

Teddy kirjoitti:Niin no mikäs siinä, jos tuntuu siltä että kaistojen välissä suhailu, ripeän kaistanvaihtajan kylkeen kopsahtaminen ja loppuelämän viettäminen pyörätuolissa tuntuvat hyviltä ideoilta. Kaista kulkee siinä viivojen välissä, ei viivan päällä. Ja kyllä vain; omistan myös moottoripyörän, toisinaan jopa ajan sillä. Ei tulisi mieleenikään lähteä pujottelemaan kaistojen välissä.
Respect.

Juu kyllä se niiku ammattiautoilijan, raskaankaluston kuljettajan silmin on aika kaistapäistä hommaa. Miten voit luottaa, että sinut on nähty, yleensäkin jo tämä fakta. Ja sitten se, että ei oikeasti ihmiset seuraa peilejä, jonossakaan. Mutta lähinnä, että miten tietää, että motoristi on nähty sielä keskellä ja miten voit luottaa että sinut on nähty. Typerä turha täysin turha riski, jonka seuraukset on pyörätuoli tai kuolema pahimillaan. Mitä isompien autojen välissä ajat, sen enemmän siinä sattuu.
- GTR 24 Heures Du Mans Winners 1995 -

http://samiaal.kuvat.fi/kuvat/

sämpy
Viestit: 2564
Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
Car(s): Fiat 131 Supermirafiori 2000TC, Lancia Prisma Integrale -91
Paikkakunta: Renko

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja sämpy »

Jos jono seisoo paikallaan, mihin ne autot siitä singahtaa?

Paikalla
Avatar
mutt
Viestit: 5415
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63 + mastapikkari -96 ja Dexta -60

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mutt »

sämpy kirjoitti:Vääksyssä mobilisiti-illassa olen ohitellut nätisti keskustan seisovaa jonoa ja saanut kuulla autoilijoilta perkeleitä.
Joo, minäkin kommentoin, että Suomessa tuolla saisi aikaan oikein kunnon rattiraivon. :lol:
70-luvun MR pyörällä pitää ajaa aikakauden mukaisesti.
Eli ilman kypärää ja kuolla nuorena.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Jiitee
Viestit: 4284
Liittynyt: 11 Loka 2011, 17:29
Car(s): 916- Spider 2.0 Twin Spark ’96, e-Cinquecento ´21 sekä koreealaine suvi larattava hyprit. Projektina VW Typ1 1964 DeLuxe.

ex-Giulia 2,0 TB ´17, 81' Giulietta 2.0 TC , ´03 FL 156 SW JTDMjet 16
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Jiitee »

sämpy kirjoitti:Jos jono seisoo paikallaan, mihin ne autot siitä singahtaa?
Just. Ruuhkassa voisi kuvitella, että kaikki hyötyvät kun mp:t lähtevät ripeästi liikkeelle valoista kaistojen välistä. Tiekulttuurimme on aika alkukantaista tässä asiassa. Eihän se käy , että ökypremiumin ( josta puolet vielä maksamatta :wink: ) katumöhkön ohi mennään tuosta noin vaan... etuillaan piru. Kateuttako vain ?

S_A:n näkökulman ymmärrän myös varsin hyvin. Ammattiautoilija näkee oikein hyvin korkealta kaistapujottelun väärinkäyttäjät ja tarpeettoman riskin ottajat.
Kuva
Alfauros-kianaaras
Air-cooled VW´s are cool too

Avatar
mattijus
Viestit: 5251
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
sininen mersu
Paikkakunta: Helsinki

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Miksi pitäisi vaihtaa kaistaa ilman vilkkua? Ihan hyvin motoristi mahtuu kaistojen välissä ajamaan varsinkin jos muu liikenne on jumissa.
VMP

Ruokoton
Viestit: 896
Liittynyt: 18 Heinä 2005, 17:40

Re: Liikenteestä

Viesti Kirjoittaja Ruokoton »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pol ... ja/7395588 vähän erilainen liikenneonnettomuus. Paikalta liukeneminen hyvin tyypillinen päätös (tai sitten uutiset antaa todellisuutta synkemmän kuvan).

Vastaa Viestiin