Airbageja ja pohjalevy

Alfoista

Valvoja: Moderators

Vastaa Viestiin
Bortzi
Viestit: 45
Liittynyt: 02 Syys 2011, 12:21
Car(s): 156 2.5 V6 '98
Paikkakunta: Tuusula

Airbageja ja pohjalevy

Viesti Kirjoittaja Bortzi »

Hei ensimmäiseksi pitäisi varmaankin kertoa jotain itsestään kun kerran on uusi näillä foorumeilla. "Onnellisesti" olen alfan omistanut jo huimat 6kk ja kyseessähän on vuoden 2000 156 1.8 TS. Kyseinen laitehan on syönyt rahaa varsin hyvissä määrin, joka sinänsä ei ole tullut yllätyksenä. Itse asun Tuusulassa ja olen opiskelija.

Kaiken alfan ropauksen jälkeen on olemme päässeet ajassa siihen pisteeseen jossa alfa pitäisi viedä katsastukseen, mutta airbagien valo (punainen) palaa kävin jo kertaalleen samuttamassa valon tuusulan autosähköllä jonka jälkeen valo syttyi uudestaan kun into perseessä lähdin töistä kotiin ja en antanut alfan laittailla kaikkea kuntoon vaan lähdin välittömästi liikkeelle näin samalla tavalla valo oli syttynyt ensimmäisenkin kerran tosin siskoni toimesta kun tämä harjoitteli ajamaan kakkos vaihettaan varten. Nyt ongelmaksi muodostui se, että kun menin tuusulan autosähkölle sanoin jätkän laite, että ei pääse airbagi puolelle sissään mutta moottoripuolelle pääsi. Autolle on kerran annettu apuvirtaa tampereella kun olin matkaamassa keskisuomen ihmeellisille maille niin alfa hyytyi tampereen ensimmäisiin valoihin jolloin ensimmäinen asia jota lähdettiin kokeilemaan oliko laturi paskana kun ei suostunut starttaamaan uudestaan myöhemmin selvisi kun hinattiin auto delttaan josta sai jopa palvelua päinvastoin kuin autokeskuksesta, että kampiakselin kierroksentunnistin tai joku muu härdelli oli mennyt rikki ei ne itekkään tuntunu tietävän mikä oli menny rikki jotain oli vaihdettu uuteen ja taas rullattiin ihan kivasti. Onko mahdollista, että airbagin ecu on paskana vai kannattaisiko lähteä kolvaamaan penkkien alta johtoja kuntoon ? Vai onko mahdolista, että siellä on joku lukitus päällä jonka vain maahantuoja saa auki ? Tätähän ei voinut tehdä samaan hintaan kun tehtiin vika diagnoosi kyseisellä laitteella hilpeään 86€ hintaan. Airbagin valo paloi jo ennen tätä tampereen keissiä.

Sitten myös pohjalevy on yhdestä kulmasta irti onko tähän jotain parempaa korjaus tapaa kuin vetää nippusiteellä kasaan vai kannattaako ennemmin hankkiuta koko levystä eroon ?
Se on kato sitä motorsporttia.

pjotrthegreat
Viestit: 828
Liittynyt: 13 Syys 2009, 12:32
Car(s): Audi A8 2,8V6
156 2,5V6 2002
ex 166 2.0 ts 1999
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja pjotrthegreat »

Nippuside käy ihan hyvin siihen pohjamuovin kiinnitykseen :-D

Ja se airbag valon syttyminen johtuu todennäköisesti viallisesta vänkärin penkin tunnistimesta, joka tunnistaa onko vänkärin penkillä matkustajaa.
Sen voi ohittaa laittamalla anturin tilalle sopivan kokoisen vastuksen jolloin järjestelmä luulee että joku istuu kokoajan penkillä. (aika yleinen vika ainakin, täsmää oireisiin).

Ja jos haluaa yhteyden airbagiin moottorin sijaan piuhalla, pitää 3-7 pinni yhdistää toisiinsa. (käy helposti esim. paperiliittimellä auton pistokkeen "takapuolelta").

Kannattaa ostaa jostain netistä tuo usb-obd2 piuha (varsinkin jos omistat jo läppärin), maksaa sen kaksi-kolmekymppiä ja sillä saa sitä valoa sitten sammutella loputtomasti & tarvittaessa vaikka nollata kaasuläpän asentotunnistimen tms. mihin sitä varmasti jossain vaiheessa tarvitsee...

pjotrthegreat
Viestit: 828
Liittynyt: 13 Syys 2009, 12:32
Car(s): Audi A8 2,8V6
156 2,5V6 2002
ex 166 2.0 ts 1999
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja pjotrthegreat »

Sen tunnistimen tilalle käyvä vastus on kokoluokkaa 4K Ohm. Ei oo ihan tarkka tuosta koosta koska se tunnistinkin antaa vähän erilukemaa erikokoisesta ihmisestä. Hyvällä tuurilla ne on vaan ne johdot siellä penkin alla jotka temppuilee, ei se tunnistin.

Eli tuossa ei liene mitään suurempaa pahaa jos tuon vänkärin penkin asentotunnistimen vaihtaa vastukseen. Sehän tarkoittaa vaan sitä että bägi laukeaa varmasti vaikka vänkärin paikalla ei olisikaan ketään kolaritilanteessa, tuon ikäinen auto menee lunastukseen jokatapauksessa jos tuollainen kolari sattuu...
Viimeksi muokannut pjotrthegreat, 04 Syys 2011, 20:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

pjotrthegreat
Viestit: 828
Liittynyt: 13 Syys 2009, 12:32
Car(s): Audi A8 2,8V6
156 2,5V6 2002
ex 166 2.0 ts 1999
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja pjotrthegreat »

http://www.alfaowner.com/Forum/alfa-147 ... -ecus.html

ja tuossa foorumin palasessa sitten se miten niihin bägeihin kytkytellään oikein rautalangasta väännettynä.

Bortzi
Viestit: 45
Liittynyt: 02 Syys 2011, 12:21
Car(s): 156 2.5 V6 '98
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Bortzi »

Juu kiitoksia nyt näistä vastauksista pitää tässä lähipäivinä vaikka laittaa johdot tilaukseen ja hommata tuo ohjelma tuohon läppärille kun sellaisen kerta omistan. Toivon todellakin, että kyseessä olisi tosiaankin vain johdon huonopäivä. Mutta linkistä löytyvän sivun kuvalinkit eivät enään johda minnekkään :S. Jos vaikka aloittaisi kuitenkin siitä johdon tilaamisesta ja jos tuon pohjalevyn kävis sitomassa jossakin kiinni...
Se on kato sitä motorsporttia.

Bortzi
Viestit: 45
Liittynyt: 02 Syys 2011, 12:21
Car(s): 156 2.5 V6 '98
Paikkakunta: Tuusula

Viesti Kirjoittaja Bortzi »

Juu nyt on pohja kiinni oli laitettu aijemminkin patentti langalla kiinni, mutta mites onko tossa unidiagilla leikkimisessä tai alfadiagilla leikkimisessä mitään mahollisuuksia, että ecu menee ihan vituilleen ku ei kauheesti ole mitään ohjeita tullu vastaan ja kun luki noita ohjeita tuolta linkin takaa niin jotain portteja pitää sulkee tai jotain ennen kun lopettaa ? Ja voiko unidiagia käyttää siten, että moottori on käynnissä ja antaa suoraa dataa koneeseen ajossa ?
Se on kato sitä motorsporttia.

Vastaa Viestiin